maanantai 11. helmikuuta 2013

Dunkerque

Ranskassa lomailua opiskelua on nyt takana kolme viikkoa. Viikot ovat helmikuussa varsin leppoisia kun ohjelmassa on ainoastaan neljä tuntia ranskaa, tunti urheilua ja tunti kulttuuria. Urheilu tarkoittaa minulle nykytanssia, pilatesta ja joogaa, kulttuuri nykytanssin koreografiapajaa. Lisäksi olen juossut lenkkiä kauniissa säässä. Ranskassa oleskelu on siis ollut varsin leppoisaa ja rentouttavaa.

Matkasin eilen yhdessä ruotsalaisen Therésen kanssa Dunkerquen satamakaupunkiin katsomaan 1600-luvulle asti juontavaa karnevaaliperinnettä. Dunkerquen karnevaalit tunnetaan pohjoisen Ranskan kovaäänisimpänä ja värikkäimpänä juhlana. Karnevaalien aikana tyypillisesti pukeudutaan värikkäästi, miehet vaihtavat hameet ja sukkahousut päälle housujen sijaan, lauletaan kovaäänisesti marssilauluja, soitetaan rumpuja ja tanssitaan pitkin katuja. Lisäksi karnevaaleissa järjestetään silakan heittokilpailu.



Suomalaisiin perinteisiin verrattuna karnevaalit olivat riehakkaat. Erityisesti hämmästyin miten valtaosa karnevaaliin osallistujista (joita oli ainakin juhlijoiden mukaan noin 10 000) olivat panostaneet asuihin ja teemaan. Tunnelma oli iloinen ja lämmin jäätävästä talvituulesta huolimatta. 


Karnevaaleihin osallistuu koko perhe ja lapset opetetaan jo pienenä laulamaan marssilauluja. Pääsimme näkemään koko perheen riehakasta juhlintaa ihan lähietäisyydeltä kun sattumalta kadulla tapaamamme iloinen  paikallinen mies kutsui minut ja Therésen sekä saksalaiset reissukaverimme paikallisten perheiden yhteiseen juhlaan. Vastusteluistamme huolimatta käsiin tuupattiin ruokaa ja juomaa, ja saimme kuulla paljon paikallisista perinteistä. Meno pienessä juhlatilassa oli hurja, kun trumpetit, pasuuna ja rummut soivat, ja ihmiset tanssivat iloisina. Olo oli varsin skandinaavinen, kun seisoin puettuna mehiläisen tuntosarvet päässä pomppien kuohuviinilasi ja patongin pala kädessä ja tuijotin äimistyneenä villiä touhua.

Karnevaalien lisäksi kävimme katsomassa Dunkerquen kaunista rantaa, joka kesällä on erittäin suosittu rantalomapaikka. Näin talvellakin paikka oli suunnattoman kaunis kylmästä viimasta huolimatta.




À la prochain fois!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti