tiistai 29. tammikuuta 2013

Bonsoir!

Lillessä kaduilla ihanasti litissyt loska on sulanut ja lumisade vaihtunut aika virkistäväksi kevätsateeksi. Lämpötilat ovat jo nousseet plussan puolelle ja vaikka ilmastoa ei vielä voi kutsua keväiseksi, niin tuntuu ihanalta kun ei tarvitse jatkuvasti liukastella tai kahlata vetisessä jääsohjossa. Kävin tänään lenkkeilemässä puistossa ja tuntui ihanalta, kun sai juosta jo ilman hanskoja ja pipoa.

On huikeaa huomata, miten päivittäin tutustuu uusiin ihmisiin. Kun on tekemisissä mahtavien opiskelijoiden kanssa, jotenkin itsekin muuttuu perisuomalaisesta jermusta vähän sosiaalisemmaksi. Ranskan puhuminen takeltee vielä melkoisesti. Täytyy yrittää opiskella itsenäisesti vähän intensiivisemmin asioita päähän. 

Sunnuntain photorallyn potretti


Varsinaiset talouden opintoni alkavat vasta maaliskuussa, joten ennen sitä aikaa on yllin kyllin tutustua Länsi-Eurooppalaisiin kaupunkeihin ja Ranskan kulttuuriin. Ja luonnollisesti myös juhlia. Kuten kv-tuutorini Polo sanoo; "In Lille it´s not having a cup of tea, it´s having a beer!"

Aion vierailla seuraavan kahden kuukauden aikana ainakin näissä paikoissa:
- Matka Amsterdamiin
- Matka Pariisiin
- Toinen matka Pariisiin
- Matka Brugesiin
- Matka Dunkerque:ihin
- Matka Berliiniin
- Matka Ranskan Länsi-rannikolle

Bussi kohti Amsterdamia starttaa huomenna aamupäivällä. Lähden reissuun puolalaisen Natalian kanssa. Tavoitteena käydä ainakin van Gogh museossa ja Red Light districtillä.

A la prochaine fois! Bisous!
Rallin voittajatiimi esittäytyy!




sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sataa...

Sää ei ole ollut ensimmäisen viikon aikana erityisen ihastuttava. Tämän hetkinen ilmasto muistuttaa melko paljon suomalaista loskalokakuuta, joka ei ehkä ole suosikkivuodenaikani. Viime päivät ovat olleet melko rauhallisia, flunssa otti erävoiton ja pakotti tutkailemaan karttoja ja nettiä sängyn pohjalta käsin. Eipä siis haittaa, vaikka sää onkin ollut kurja.

Tänään en jaksa enää roikkua huoneessani nenäliinojen keskellä, joten lähden ESN järjestämään valokuvausralliin Lillen keskustaan, tarkoituksena on ilmeisesti katsella kaupungin nähtävyyksiä ja napata valokuvia. Kameran jätin valitettavasti kotipuoleen, mutta kännykän huikealla linssillä varustettu megapikselimonsteri saa kelvata. Lillessä on huikean kauniita rakennuksia ja olen yllättynyt miten suuri vanha-Lille onkaan. Kauniita rakennuksia löytyy paljon, ja erityisesti kesällä paikka on varmasti todella upea.

Ensi viikolla ajattelimme lähteä Natalien kanssa katsomaan Amsterdamia. Bussilla edestakainen matka tulee kustantamaan hurjat 18€, joten rahaa jää paljon myös paikalliseen kulttuuriin tutustumiseen.

Olen edelleen todella ihastunut Lillessä paikallisten ihmisten auttavaisuuteen ja lämminhenkisyyteen. Aluksi kummalliseta tuntunut kohtelias puhetyyli alkaa kuulostaa luontevalta, enkä enää hätkähdä kun kassatyöntekijä kutsuu minua Madameksi tai Mademoiselleksi.

Ranskan puhuminen tuottaa vielä paljon päänvaivaa. Mutta kuten ranskan kurssin opettajakin minua ystävällisesti muistutti, oikotietä oppimiseen ei ole. Varsinkaan, jos papattaa koko ajan englanniksi. Tu dois essayer! Onneksi useat kurssikaverini ovat päättäväisesti pitäneet kiinni ranskan kielellä puhumisesta, joten olen saanut englanniksi kääntämisestä ystävällisiä tuomitsevia katseita.

Viime viikon ranskan kurssilla saimme tehtäväksi esitellä oman maamme kulttuuria. Vaihtarikurssikaverini olivat sympaattisen innostuneita kuulemaan suomalaisista perinteistä, esittellessäni suomalaista talviurheilu- ja ruokakulttuuria. Avantouinti ja talvella polkupyöräileminen herättivät naurun tyrskähdyksiä luokassa.

Lupasin viedä seuraavalle kerralle maisteltavaksi salmiakkia. Lohdutin italialaisia etukäteen kertomalla, että Berlusconi on jo lytännyt suomalaisen ruokakulttuurin, joten ei olisi vaarallista vaikka salmiakki ei heille maistuisikaan.

Katsoimme viime viikolla Ranskassa äärimmäisen suositun elokuvan: Bienvenue chez les Ch´tis, jossa tärkeässä osassa on täällä Nord-Pas-de-Calaisin alueella käytettävä Ch´tin murre, tässä elokuvan traileri ja pieni maistiainen Ch´tin murteesta.


Ääää?

Mahtavaa viikon alkua kaikille!

tiistai 22. tammikuuta 2013

Salut!

Perillä ollaan. Matka Helsingistä Lilleen sujui varsin helposti. Kuten kotimaassakin, junamatkailu ei talvella kuitenkaan ole aina varmin tapa pysyä suunnitellussa aikataulussa. Näin myös Pariisi-Lille välin TVGjunassa, joka talven yllättävinä sivutuotteina syntyvien kylmyyden ja lumen takia myöhästyi aikataulusta 45 minuuttia. Valitettavasti saavuin asuntolani ovelle 15 minuuttia sulkemisajan jälkeen.

Reippaana tyttönä lähdin etsimään lähistöltä hotellia. 1,5 km kävely muuttui varsinaiseksi fysiikkaharjoitukseksi, kun katujen loska antoi mukavaa vastusta takana vedettäville 50kg painoille. Avuliaiden paikallisten avustamana löysin hotellin, jonne majoituin yöksi.

Aamulla syötyäni croissantin ja juotuani rauhoittavan teen kipaisin asuntolalle. Sain avaimet ja heitin ihanien ranskalaismiesten avustamana tavarani huoneeseen. Asuntolavastaavan kommentti "Voici votre palace!" ei ehkä täysin kuvaa studioni tasoa, mutta kunhan lämmitys alkaa toimimaan, täällä viihtyy varmasti oikein hyvin.

Päivä kuluikin varsin intensiivisesti koulun penkillä. Saatuani huoneeni avaimet, rynnistin vauhdilla aloittamaan ranskan intensiivikurssin opintoja. Minut istutettiin hurmaavien kiinalaisvaihtareiden kanssa ranskan alkeiskurssille, mutta Madam totesi melko pian, että olen ehkä kuitenkin opiskellut hieman enemmän kielioppia, kuin ranskankieliset aakkoset. Hyvästelin neljä alkeiskurssikaveriani ja siirryin kerrosta ylemmäs hieman haastavamman kurssin luennolle. Kurssille osallistuu mahtavaa porukkaa ympäri maailman ja tuntui että ihmiset ottivat hyvin vastaan. Kävin tutustumassa ranskalaiseen opiskelijalounaaseen kiinalaisten Amberin, Caon, Janen ja Vivin kanssa.

Yhdeksän tunnin ranska-englanti-ruotsi sönkötyksen jälkeen lähdimme käymään kreikkalaisten ja iltalialaisten kurssikavereitteni kanssa asuntolan lähellä sijaitsevassa ostoskeskuksessa, josta onnistuin hankkimaan itselleni ranskalaisen puhelinliittymän ja nettiyhteyden.

Sain kutsun italialaisilta kurssikavereilta pizza-iltaan, mutta jouduin jättämään sen väliin, kun väsymys alkoi painaa pitkän päivän jälkeen. Huomenna on luvassa tutustumista yliopistoon ja orientaatiota juhlien muodossa!




Les clichés sur les Français à l'étranger

Patonki kyllä melkein kuuluu perusvaatetukseen täällä. Joka toinen kantaa kainalossa eväspatonkia.








sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lähdössä Helsingistä

Bonjour!

Aamu käynnistyi hyvin, vaikka Pariisin lumimyräkkä yhdistettynä kahden matkalaukun ähkimiseen metrossa Gare du Nordille ei vielä täysin tunnu varmalta vaihtoehdolta matkustaa. Toivotaan kuitenkin, että pääsen tänään vielä perille Lilleen.

Tarkoitus on viettää kevätlukukausi Ranskan Nord-Pas-de-Calaisin alueella Lillessä ja yrittää opetella puhumaan ranskaa ja tutustua paikalliseen kulttuuriin (Lue ruokaan ja juomaan).

Kirjoittelen keväällä kuulumisia tänne blogiin, tervetuloa mukaan!